7.15 pirisi Lumia eilen aamulla. Coach Heikkilä ei niin pirteänä pakkaamaan päivän kamoja kassiin, ja tekemään aamutoimet. 8.20 lähdin kohti lukiota, josta yhteislähdöllä kohti 05-poikien harjoitus peliä Karkkilaan. Kymmenen pintaan perillä Karkkilassa, jossa päivä aloitettiin aamujumpalla pelaajien kanssa. Pikkuhiljaa alkoi meikäläinenkin heräillä päivän ensimmäisen koitokseen. Pienen säätämisten jälkeen saatiin selville pelimuodotkin. Eli 3+1 mentiin, vaikka meidän puolella altiin kyllä valmiita pelaamaan viidelläkin kenttäpelaajalla. Mutta karkkilalaisten miestä heidän salinsa oli liian pieni, tervetuloa Vorssan koulunsaleihin... Karkkilan sali taisi olla kolme kertaa isompi kuin Forssan Lukion sali, missä poikien kanssa treenataan. Loppua kohden alkoi poikien peli parantua, kun päästiin eroon alku jännistykssestä, ja ilmeisesti koutsinkin ohjeet alkoivat selkeytyä lopulta. Hyvin pojat pelasivat ekaksi peliksi, ja muutamalle pojalle elämän ensimmäinen peli. Tulos ei FJK:ta immarrellut, joten jätetään se kertomatta. Yksi hienommista tunteistä pelin aikana oli tietysti kun ME tehtiin maali, nimenomaan me. Me, 05-pojat FJK.
Yhden aikaan takasin Forssassa, ja suunta kohti mummin pöperöitä. Ruuan jälkeen puoliunessa katselin Olympialaisia tietenkin! Ja puoli neljältä jälleen kamat kantoon, ja kohti 05-tyttöjen treenejä lukiolle. Tunnin ajan siinä sitten harjoiteltiin, ja mentiin tietysti tyttöjen rakastamaa sairaala hippaa, jossa minä "sain" jälleen olla kiinniottajana.
 |
| Koutsi valmiina aloittamaan, pelaajat vaan puuttuu. |
|
Normaalisti tyttöjen treenien perään olisi suoraan poikien treenit, mutta koska aamulla oltiin pelaamassa ilta oli vapaa. Joten minulle jäi kaksi tuntia aikaa, ennen kuin omat treenit alkavat. Prismasta hieman hakemassa evästä, ja patikka matka kohti Tölöä alkoi. Valmiina treenipaikalla tuttuun tapaani olin jo hyvissä ajoin(1h). Siinä sitten kuuntelin musiikkia ja luin kirjaa.
Omat treenit, meitsi aina intoa täynnä, mutta mieltä aina varjostaa tuo polvi. Kun kaikkea ei todellakaan voi tehdä, ja mitään ei voi tehdä täysillä. Mutta tulee ainakin perustekniikat kuntoon tässä kevään mittaa. Treenit meni ihan ok, kunnes muut alkoivat pelaamaan. Ja mähän olen päättänyt että en treeneissäkään pelaa isoja enkä pien pelejä, koska siellä on ne muutkin tavoittelemassa samaa pallo niin riski osumille ja muille loukkaantumisille polven suhteen on suuri. No siinä siiten lopulta meikäläinen eksyy sinne pelaamaan... Ei olis taaskaan pitänyt. Vähän siinä sitten suojatessa palloani tuli kaverin potku suoraan polvi taipeeseen, ja ei kauheen kutaa tehnyt. Ei mitään, pienen huulen puremisen jälkeen peliä jatkoin, fiksu minä jälleen, mutta tapoihin ei kuulu luovuttaa. Mitään isompaa kipua siitä jäänyt päälle, joten siten no problem. Mutta tämä taas osoitti että pitkä on matka peli kuntoon. Ja kuinka pienestä se uusi loukkaantuminen saattaa tulla. Eli meitsi pysyy kaikenlaisista peleistä poissa ainakin helmikuun ja maaliskuunkin. Ja sitten pikkuhiljaa aletaan kattelemaan uurestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti