Treeni vuosi 2013

Vuosi 2014 kolkuttaa jo ovella, mutta sitä ennen yhteenveto meikäläisen treeneistä vuodelta 2013. Olen siis käyttänyt heiaheia palvelua. itse tykkään tosi paljon, helppo kirjata treenit ylös yhteenpaikkaan!

Niin kuin kohta voitte huomata, aika futis painotteinen vuosi takana, niin kuin kuuluukiin! Vajaat kaksisataa tunti! xD Alkuvuodesta alkoi taas treenit pyöriä, ja maaliskuuhun asti on määrä on vaan kasvanut. Taisi maaliskuussa koulussa pelkästään olla jo seitsemän tuntia liikuntaa, ja päälle futis treenit. Huhti- ja toukokuun alku menivät pilalle polven takia. Yksikin viikko meni pelkästään juuri ja juuri kävellessä.

Itseäni silmään pistää kesä kuukaudet. Pelkät futis treenit, ei mitään muuta! Heinäkuussa tosin oli fyysisesti rankka työ. Mutta silti! Tähän tulee kyllä muutos ensi vuonna! Lokakuussa polven leikkaus, ja siinä meni se kuukausi. Marras- ja joulukuu on mennyt aikalailla salilla ähertäessä.

Sairaana sairaana olen ollut päivän! Lokakuun merkinnät ovat polvesta. Onneksi olen pysynyt terveenä, en oikeastaan muista milloin olisin viimeksi ollut kunnolla kipee. Ei sillä että kipee haluisin olla! xD

Futikseen vielä liittyen, käytän miCoach palvelua. Joka on siis pieni "palikka" joka laitetaan lenkkareihin tai nappisten pohjallisen alle. Futikseen on kertynyt sellaiset noin 300km. Ja huippu nopeus oli 26.21km/h. 

Kaikki lajit vuonna 2013

 

Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille! =)

One Heart, One Game, One Love

Satoi vettä kaatamalla... Näin vain kaksi valkoista maalia ja kuraisen hiekkakentän. Viiden metrin jälkeen kaikki kamat olivat litimärät. Puolitoista tuntia pingoimme pallon perässä, litimärkinä. Tuo päivä muutti elämäni.

Elettiin alkukevättä 2007. Minun elämäni ensimmäiset ihk aoikeat jalkapalloharjoitukset. Siitä se rakkaus sytttyi, tuosta sateisesta päivästä lukion hiekkakentällä. Muistan edelleen mitä minulla oli tuolloin päällänikin; punainen tuulitakki ja mustat tuulihousut. Jalassani serkun vanhat punavalkoiset Adidakset ja siniset futissukat. Muistan kuinka viikon olin jo odottanut tuota päivää, ja kun isän kanssa kotoa lähdimme treeneihin, ei maailmassa sillä hetkellä onnellisempaa lasta löytänyt kaivamallakaan.

Olin ennen futista pelannut jo muutaman vuoden lentopalloa isäni jalanjäljissä. Ratsastanut olen luultavasti siitä astien kun kävellä osasin, kiitos äitini. Lentopallo taisi loppua ranteeni murtamiseen tippuessani hevosen selästä. Lentopallon jälkeen keskityin hevosiin, kävin pari vuotta ponikerhossa ja ratsastin äitini työpaikalla issikoilla. Kolmos luokan jälkeen hevoset jäi sivummalle, ja innostuin jalkapallosta enemmän. Aina futista oli potkittu synttäreillä takapihalla, ja enoni kanssa urheilukentällä. Mutta kun pääsin katsomaan muutaman kerran serkkuni pelejä, tiesin että futis on se mun juttu. Sillon päätavoite tosin taisi olla saada serkun "hyväksyntä". Meinaan ei ollut helppoa päästä poikien juttuihin mukaan kun veljet ja serkku ovat minua 2-4 vuotta vanhempia. Jollain se piti näyttää että kyllä mäkin osaan tehä poikien juttuja. 

Olen pelannut kauteen 2011-2012 asti aina vanhempien tyttöjen joukkueessa. Aloittaessani minun ikäisiä oli hieman enemmän, mutta kolmen vuoden sisällä määrä laski minuun ja toiseen tyttöön. Pelasimme aina -94 syntuneiden sarjaa, eli olin kaksi vuotta nuorempi. Ekan kerran asian kunnolla alkoi vasta huomaamaan kun -94 siirtyivät yläkouluun ja alkoi pituuskasvu. Alkoi siinä vastustajat olemaan reilusti päätä pidempiä. Ei se ole koskaan haitannut minua, kunhan oli joukkue missä pelata. Ehkä hauska juttu on juuri tähän ikäasiaan liittyen. Kaudet 2009-2011 olin pelannut B-tytöissä joukkueen kanssa, joka sitten hajosi 2011 vuonna. Seuraavan kauden pelasin uudessa joukkueessa taas C-tytöissä, "oikean" ikäisenä pelaajana. Se tuntui hassulta kun viimeksi olin c:tä pelannut kolme vuotta takaperin.

Minä pelaajana

Suurin vahvuuteni on oikea jalkani. Siitä ei käy kiistäminen. Varsinkin pitkät kaaripotkut ja laukaukset, ovat se mun juttu. Tarkemmin ottaen kulma- ja vapaapotkut, niitä olen viimeiset neljä(?) kautta aina käynyt potkimassa, kunhan olen vain kentällä ollut. Viime kaudella ensimmäinen harkkapeli missä pystyin polven takia pelaamaan oli Eerikkilässä, ja pelin jälkeen tuli seuramme juniorivalmennuspäällikkö sanomaan; "sun oikeeta jalkaa kehuttiin katsomossa, monesta eri suusta." Se on mun vahvuus. En ole ikinä ollut nopea, peliälyä on nyt sentään jonkun verran suotu, ja kuntokin on ollut tyydyttävää luokkaa kaudesta toiseen. (Selitys helvetin laiska lenkkeilijä!)

Isolle kentälle siirtyessä, on pelejä tullut pelattua eniten kärjessä. Yhden kauden suurin osa peleistä olin keskikentän alempana, josta itse eniten pidän. Siellä pääsee saamaan enemmän kosketuksia palloon ja rakentamaan hyökkäyksiä. Aika puolustuspainotteinen paikka tosin, mutta saa siinä nousta hyökkäämäänkin. Mutta ei tarvitse nopeutta, kuten hyökkääjä, varsinkin jos on ihan piikissä. Ns. piilokärki/kymppi paikan pelaaminen, on myös mukavampaa kuin piikissä oleminen. Juuri sen takia että saa antaa muille niitä nopeita juoksupalloja.

Tulevalle kaudelle, joka toivottavasti kohdallani myös joskus alkaa. On selvä henkilökohtainen tavoite, parempi kunto. Joka soisi myös mahdollisuuden päästä pelaamaan sinne keskikentälle. Viime kaudella tuli maalivahtinakin pelattua... Siinä paikassa on tasan yksi hyvä puoli, ei tarvi juosta niin himputin paljon. Siihen ne hyvät puolet sitten loppuikin... Se on pirullinen paikka, yksi virhe niin samantien näkyy taululla. Ei sovi mun hermoille laisinkaan. Monet kerrat on siellä tullut itkettyä, ja hampaita kiristettyä. Valitettavasti luonteeseen kuuluu, että joukkueen tekeen teen kaikkeni, ihan kaikkeni!

Tässä ehkä pieni raapaisu jalkapallo elämästäni. Seuraavaksi voisin väsätä valmentamisesta jotain? 

Nokialla voitettu peli 2010

Joukkue 2011

FJK Naiset 2013

#10 Legenda Sartsa

My life

Polvileikkaus nro. 2 Ja hengissä ollaan

Pallokoulu, Suuri Seurasydän ja Fair Play

Piparkakkuni 2013

Me

Turnaus 2013

Seura ylitse muiden FJK

Minä maalissa 2013

                                             Ensi kesän MM2014 virallinen kisabiisi.

Sellanen postaus risut ja ruusut jälleen tervetulleita! Jaa ehdotuksia seuraavista jutuista otetaan avo sylin vastaan!

HUOM! Ja niin kuin näkyy, valokuvien asettautuminen nätisti, ei oikein onnistunut. SORRY!

Welcome to my life, Opiskelu

Aihe josta varmasti kaikki haluavat puhua, kun juuri on päästy pois opinahjoista. =D Mutta lomalla kun on aikaa kirjoitella (ja urheilla) niin jotain voisin kertoa mun opiskelusta. Ehkä meikäläisen koulun käyntiä kuvastaa hyvin tämä keskustelu erään opettajan kanssa:
M: En mä ehdi lukea kokeisiin kun huomenna on vieraspeli.
O: Ei koeviikolla pelata, silloin luetaan vaan kokeisiin ja keskitytään kouluun.
M: Ai. No näin mä oon tehny jo kuusi koeviikkoa. Alotan lukemisen edellisenä iltana.
(Opettaja meinaa repiä pelihousunsa)
O: Oikeasti!?! Kyllä koulun pitäisi mennä edelle kaikkea muuta!
M: Jalkapallo on nyt ja aina ekana mun järjestyksessä.
O: Mitäs sitten kun on YO-kokeet? Olet varmaan lopettanut jalkapallon siihen mennessä?
M: No, kai sillon vois pari päivää pitää vapaata treeneistä. =)
(Opettaja on hermoromahduksen partaalla)
O: Minä kyllä lopettaisin pelaamisen. Koulun kuuluisi olla elämäsi tärkein asia.
Niin... Olen ilmeisesti huono oppilas. Mut ei se haittaa. =D Jos ala-aste aikoja ei lasketa, kyllä se jalkapallo on aina mennyt edelle, ja kaverit. Koulu on tullut siinä neljäntenä tai viidentenä.

Mun heikkous on kielet, ne on ollut aina. Ei vaan niin kun uppoo kalloon. Realiaineista kemia ja fysiikka on ollut heikkous, kaikki muut on mennyt ihan mukavasti. Jotenkin esim. maantieto, sulla on yksi kirja, lue se jotenkin saat 7-8. Ei siinä ole mitään poikkeuksia kuten englannin kieliopissa. Miljoonat poikkeukset ja huomiot ja plää plää plää... Kielissä ne helvetin poikkeukset on se miks ei luista, ja eikä ne sanatkaan oikein jää mieleen. Lukiossa varsinkin kun yhdessä kappaleessa saattaa olla satakin sanaa muistettavana, ja niitä kappaleita on kokeessa 5-7. Joo, ei onnistu.

Lukiossa olen painottanut terveystietoa, biologiaa ja tietysti PAALJON liikuntaa. Monilla "urheilijoilla" on negatiivinen asenne koulu liikuntaa kohtaan. Mulla ei todellakaan, voisin olla pelkillä liikunnantunneilla. Meidän lukiossa on myös erikoislajikursseja, jääkiekko, koripallo, salibandyä, voimistelu, kestävyysurheilua ja jalkapalloa. Tähän mennessä on kuusi futis kurssia käytynä ja kolme normi liikkaa. Luen kanssa pitkää matikkaa, hullu minä! =D YO-kokeissa olisi tarkoitus kirjoittaa terveystieto, bilsa, pitkä matikka, keskipitkä ruotsi ja äidinkieli. Myös lukion liikunta diplomi olis tarkoitus väsätä kasaan. 

Lukio on nyt puolessa välissä! =) Hiphurraa... Kohta se on ohi, ja jonnekin tarvis jatkaa. Ysiltä unelma-ammatiksi on noussut liikunnanopettaja. Tällä hetkellä vaihtoehdot jatko-opinnoille on Jyväskylän Yliopistossa Liikunta pedakokiikkaa tai Vierumäellä AMK pohjainen koulutus liikunnanohjaajaksi. Kumpi, jaa a. Se aina vaihtuu, Yliopistossa menee se 5-6 vuotta, Vierumäellä 3.5 vuotta. Niin, no on tässä reilu vuosi aikaa miettiä kumpi on se ykkönen.

Ja vielä ajankohtaisiin asioihin. Olin tänään aamu kymmeneltä Flowride Gruiserissa, johan olin reeni! =D Ehkä uskallan toistekkin, siihen rääkkiin?!

Se on Moro!

Fysioterapia, mitä se on?

Tere!

Mua aina naurattaa, kun ihmiset kysyy mitä siellä fysioterapiassa tehdään. No ensinnäkin, se ei ole mikään lepokoti. Ainakaan minun kohdalla! =D Ihmiset ihmettelevät; "ai, mää kun luulin että sä vaan makaat sängyllä ja fysioterapeutti vääntelee ja hieroo yms." Välillä sitä tuntuu että kunpa olisikin tuollaista! =D
              Mää nyt voisin vähän kertoa minun kokemuksia, MUN fysioterapiasta. Ekalla kerralla fyssari tutki ja käänteli ja väänteli jalkoja. Ja yrittä päästä perille mistä kiikastaa, ja miten aletaan kuntouttamaan. Hän myös katsoi kävelyn, joka siis oli kuulemma aika kamalan näköistä. xD Ei sitä itse huomaa, että kävelee "väärin". Mutta sekin on saatu hoidettua kuntoon.
             Seuraavilla kahdella vai kolmella kerralla mentiin salille opettelemaan liikkeitä, joita teen omatoimisesti. Joka kerralla tuli jotain uusia ja vaativampia liikkeitä. Hoitokerroilla laitettiin myös kinessioteippiä, annettiin ultraääntä ja jotain sähköimpulsseja. Teippejä en ole reiluun kuukauteen pitänyt, mutta ensi kerralla ne pyydän, koska nyt on juoksu aloitettu. Ja polvi tarvitsee mielestäni lisää tukea jota luultavasti teipit tuovat. Sitä siis ensi kerralla.
              Miten treenaaminen yksinään ja fyssarin kanssa eroaa?
Ehkä isoin asia on, että siinä vierellä on koko ajan joku joka vahtii, tsemppaa ja Vaatii lisää. Sen olen muutamalla edellisellä kerralla oppinut, että siellä ei löysäillä vaan tehdään täysillä. Ja miksen tekisi, kun kerran siitä maksan, niin kannattaahan se kaikki hyöty ottaa irti, mitä tunnin aikana saa. Fyssari vaatii aina sen muutaman enemmän, varmasti useinten kuultu lause tunnin aikana on: "Pää sanoo ettei jaksa, mutta jalat jaksaa silti!" =D Joten täysillä mennään! Muutaman kerran on jalat ollut seuraavat neljä päivää niin jumissa että kävelykin tuottaa kipua, niin olen vitsaillut, että eikö siellä pitäisi tulla entistä ehommaksi, eikä raihnasemmaksi? =D Ainakin tietää tehneensä kunnolla duunia. Siellä valvotusti tekeminen antaa sellaisen rauhaisan olotilan, ei tarvii miettiä että onko tämä hyvä mun polvelle. Koska sulla on se ammattilainen vieressä, joka tietää mitä tehdä. Ja juuri uusien juttujen tekeminen on hauskinta, kun huomaa "ai, katos. Polvi kesti tämänkin!" =) Lemppariksi on kyllä noussut eräs harjoitus, jossa minä seison puolipallon päällä yhdellä tai molemmilla jaloilla. Ja fyssari heittää palloa ja mä otan kiinni, tai palautan kuten jalkapallo treeneissäkin, eli päällä tai jaloilla. Yllättävä suosikki! xD 
              Aluksi käyntejä oli kerran viikossa. Nyt ne ovat vähentyneet kerran kuukauteen, miksi? Siksi koska duuni ja kehitys on tehtävä itse. Ei se auta jos kerran viikossa kävisin fyssarilla, muun ajan makaisin kotona. Ei ei. Duuni tehdään joka viikko, ei sentään joka päivä. Sen olen tässä kuntoutus aikana oppinut, että oikealla treenillä saa ihmeitä aikaan jo kuukaudessakin .Saati sitten kahdessa, kolmessa tai puolessa vuodessa. =) Sitä toivoo, että aika kuluisi nopeammin, koska joka aamu olen mahdollisesti lähempänä paluuta viheriölle pelaajana. Se motivoi, se jumankauta tsemppaa jatkamaan, tekemään sen viimeisen sarjan, ihan sama mitä tekee, mutta se on AINA tehtävä 110% keskittymisellä ja antaumuksella, hätiköimisestä ei tule mitää. Sekin on testattu viime talvena, ei natsannut.
          Monesti kaverit ja sukulaiset kyselee, kuinka jaksan viikosta toiseen mennä salille. Että eikö se kyllästytä? No, taas tullaan siihen asiaan, että jos haluaa tulla kuntoon ei ole muuta vaihtoehtoa. Totuushan on se että, tässä odotellaan kuin kuuta nousevaa jo joulupukkia. Jolla toivottavasti on säkissään kk-kortti salille. Tähän asti on menty 10-kortilla, ja se tuntuu loppumaan silmän räpäytyksessä. Joten varmasti muutan salille tammikuuksi, mutta ketäs se sitten haittaa? =) Ja taas eksyttiin kysymyksestä. Siis ei se oikeastaan kyllästytä, ei mulla ole sellasta oloa että se olisi tylsää tai turhaa, koska itsellehän sitä tehdään. Mikä jää tekemättä, se on itseltä pois. Olen mää futista pelannut kahdeksan kautta, eikä se ole ikinä tuntunut pakko pullalta, se on osa elmää, en ikinä ajattele että taas on PAKKO mennä reeneihin. Se on taas pääse vihdoin reeneihin, johan sitä tässä jo viikonloppu odoteettiinkin jo.=)
       

Ja vielä loppuun tämän viikon tehdyt ja vielät tulevat treenit:

• Maanantai: Flowride Groove
• Tiistai: Lenkki reilu 5km. Hölkkäilyä ja välillä pätkä kävelyä. Viimeksi lenkki 24.5.
• Keskiviikko: Pyhitetty lepopäivä, hyvää ruokaa ja joululahjojen paketointia =)
• Torstai: Kuntosali
• Perjantai: Kuntosali
• Lauantai: Jää vielä yllätykseski. (En ole varma selviänkö hengissä tulevasta treenistä xD!)
• Sunnuntai: Luultavasti palauttavaa lenkkiä ja lihashuolto

Elikkäs siinä tämä, mukavaa päivän jatkoa kaikille lukijoille!  

PS. Komentointi on enemmän kuin sallittua! =)

Miten sieltä pohajalta noustaan?

VAROITUS PIIITKÄ POSTAUS! Nostan hattua jos joku tämän lukee ja uskaltaa jotain vielä kommentoida! =) Sana on vapaa!

Miksi mä olen ollut pohjalla viime aikana, siksi koska mun polvi leikattiin ja ennuste jalkapallon peluusta oli epäselvä ja on edelleen. Siihen päälle vielä pelko siitä onko joukkuetta ensi kaudella. Nyt suurin osa teistä on, että mitä sä itket siitä, että olin pohjalla sen takia etten saisi elään pelata. No niin, okei, maailmassa on pahempiakin asioita, on ihmisiä jotka ovat halvaantuneita tai heiltä puuttuu jokin raaja yms. Tiedän, mutta mieti asiaa tai henkilöä jota rakastan tässä maailmassa eniten. Mieti sitä, ja mieti että nyt että hän on metrin päässä mutta et saa koskea/puhua tai mitään hänen kanssaa. Sinulta KIELLETÄÄN hänet. Niin jalkapallo on minulle se "hän" jota rakastat eniten tässä maailmassa. Niin kauan kun olen pelannut, olen antanut kaiken futikselle. Olen itkenyt kun on pitänyt jättää jotkut harkat väliin, esim. jonkun synttäreiden takia. Tai en ole saanut kyytiä, olen itkenyt, olen pyytänyt anteeksi valmentajilta, etten saanut kyytiä. Ehkä mikä kuvaa pelin merkitystä mulle, on että oli peli ja samaan aikaan olisi pitänyt olla Tampereella serkun nimenanto juhlassa. No minä olin kentällä. Sain tästä pienet viha kyllä päälleni, mutta. Silloin se tuntui okelata valinnalta.  Rakastan sitä peliä.

Kun lääkeri sanoi: "Tälle ei nyt voi tehdä mitään, tämä on ennustamaton "sairaus". Hyvät ja huonot ajat menevät ylä- ja alamäkeä. Todennäköistä on että sinulle tulee nivelrikko, milloin. 5 vuotta tai 10 tai 20. Sitä ei tiedä kukaan. Kovalla duunilla lihasten kanssa voit auttaa polven kestävyyttä. Ja mitä jalkapalloon tulee, ei se sitä suoranaisesti pahenna mutta...." Esin ajattelin että saan PELATA! Kunnes tajusin että mitä jos se edesauttaa nivelrikkoa? Mitä jos se ei kestä? Mitä jos...?

Aloitin fysioterapian, ensimmäiset kolme viikkoa meni loistavasti, huomasin jo pientä edistystä. Ja ajattelin mennä flowrideen ja salille samana päivänä. (Jalkapalloa reenatessa olen tottunut kahteen kovaankin reeniin päivässä.) Ei olisi pitänyt. Viikon ajan kävelykin teki tuskaa. Sitten olin pohjalla. Olin takonut päähäni, että tämä oli tässä, en pelaa enään ikinä. En pysty tekemään sitä mitä rakastan. Ei ole joukkuettakaan, kaikki on pihalla. Polvi särki aamusta iltaa, öisin heräsin särkyyn, ja itkin. Mietin öisin, miksi minä aina? Toine polven leikkaus vuoden sisään. Ei 16 - vuotiaan kuulu leikauttaa polvea TOISTA kertaa. Koulu ei oikein sujunut, mitin vain että en pelaa enään. Olin varmasti poissaoleva koulussa. Laahustin vain luokast toiseen, juuri mitään ajattelematta. Istuin ja mietin. Haaveammattikin tuntui olevan mennyttä. Miten voisin olla liikunnanopettaja paskalla polvella? En mitenkään...
 
Tilannetta ei auttanut, ehkä pakkomielteinenkin reenaaminen. Menin salille joka päivä vaikka polvi oli hajalla. Toistin itselleni, "pakko mennä, että se tulee kuntoon. Pakko koska fyssari sanoi." Jotain sarjaakin tehdessä jos lapussa lukee 20, se kans tehtiin, ihan sama miltä polvi tuntui. Ei niin kovin hyvä yhdistelmä... Nyt en syytä tästä ketään muuta kuin itseäni! Mutta fyssarini oli ehkä hieman lepsu asian suhteen. Koska hän oikeastaan kannusti testaamaan ne omat rajat. No meikäläisen luenteen tuntien, hehhe.

Ehkä se mistä se noseminen pohjalta alkoi, oli kun facebookissa olin päivittänyt: Eilinen tupla treenipäivä... Not a good idea! Ei se polvi olekaan niin kunnossa kun luulin. Saa taas buranaa popsia... Voi *ittu sanon minä...Tähän eräs "ystävä" (en ole oikein varma kaveri vai ystävä, jotain siltä väliltä siis.) komentoi:
Hei!Nyt voi taas katsoo neiti peiliin!!!
Malttia ny. Tavoitteet maltillisemmaks ja realistisiks.
PS:Katellaan kevväällä!
Niin sieltä se tuli, järki. Mulle on pakko asiat sanoa suoraan ja ehkä "rumastikkin" että tajuan. Kyseinen ystävä oli koko viime talven yrittänyt takoa päähän, että polvi on pakko laittaa kuntoo, ennen kuin uusi kausi alkaa. Kausi alkoi, ja niin myös kivut. Hän yritti ja yritti, takoa järkeä minuun. Vaikka tiesin että hän oli paskonut polven minun ikäisenä, ja tiesin seuraukset hänellä. Ei auttanut, en halunnut myöntää asiaa. Pelasin ja reenasin talven, kevään, kesän ja syksyn. Koko kausi meni  puolitehoilla läpi. 
       
Ystävät on aina tärkeitä, tärkeimpiä he ovat kun on vaikeeta. Sen tajusin tuolloin. Paras ystäväni neiti E tsemppasi ja kannusti, että tästäkin selvitään ja kyllä se pelaaminen onnistuu. Hän on ikäiseni joten se on erilaista tsemppiä, kuin äsköiseltä ystävältä joka on jo elämää kokenut vajaa nelikymppinen. Kummankaan asemaa väheksymättä, he ovat ihmiset jotka nostivat minut ylös. <3 Mietin usein, mitä jos minulla ei olisi ollut heitä, miltä minusta nyt tuntuisi? Ehkä en halua mietti asiaa sen enenpää. 
        
 E tsemppasi ja tsemppaa edelleen omalla tavallaan, hänelle voi kertoa kaiken. Ja hän ymmärtää ja sillain. Kaikki tietävät millaista on puhua parhaan kaverin kanssa, siihen ei oikeastaan edes tarvitse sanoja. 
       
Entä tämä toinen ystävä. Jotenkin vaikea selittää. Mulla on tunne että hän välittää, ja pystyy jotenkin astumaan mun kenkiin. Jotenkin se tsemppi on erilaista. Isoin asia siinä on se usko. Mielestäni hän uskoo, että pystyn tähän. Usko että selätän ne alamäet ja nousen ylämäet, ja jaksan tehdä duunia tarpeeksi kauan ja oikella tavalla. Mua ei kauheasti tsempata kotoa tässä polvi projektissa, joten kun joku aikuinen uskoo suhun. Alan itsekkin uskomaan pikku hiljaa, että hei! Ehkä tää toimii oikeastikkin. Ja hänen "viisaat" tsemppit ja sanomiset jotka tarkoittavat vain hyvää ovat ehkä se kulmakivi tähän kaikkeen. (Muiden luettuna, ne ei siltä näytä, kun sanotaan pölvästiksi yms. Mutta muhun se tepsii parhaiten!)

    
  Ja nyt te kaikki loput ystävät ja kaverit, en mä teitä unohda! Teitä mä tarvitsen aina! <3 Kaikki olette niiin tärkeitä! Kiitos että mulla on teidät!
 

MOi

Siis tämä blogi on ollut täällä jo jonkun aikaa, mutta sitä en ole uskaltanut xD minnekään mainostaa. Mutta siis yllättäen serkkuni on taas minut ajanut jotain aloittamaan, joten...
No jos tänne yritän nyt jotain oikeatakin asiaa selittää. Siis maanantaina ja tiistaina olin kuntosalilla tekemässä polven kuntoutusohjelmaa. Yleensä runko salireeneihin on seuraavanlainen:

• Lämmittely: noin 10min kuntopyörä/soutulaite tai juoksumatolla hökkäilyä
• Reidenojennuslaite:  Ensin molemmilla jaloilla 20 kertaa 27.5kg. Sen jälkeen vuorotellen yksi jalka kerrallaan. Terveellä jalalla 10kertaa 20kg. Leikatulla jalalla myös 10 kertaa painona päivästä riippuen 17.5 kg tai 20kg. Viikon sisällä se on vakiintunut 20kg. Molemmilla jaloilla kolme kertaa. 
• Taljassa teen 5kg painolla, vähän niin kuin ristiin vetoa. Hemmetin vaikea selittää =D Tars ottaa kuva joku kerta! Mutta silleen jännästi, vahvistaa pakaria, reisiä ja lonkkaa.
• Kutomon uusin lisäys kuntosalille on maan mainio monitoimisali! Siellä on tilaa temmeltää ja kaiken näköistä vempelettä jota saa käyttää. Iso Plussa Kutomolle (y)! 
• Monitoimisalissa:
• Askelkyykky kävelyä noin 20m matkalla, edestaikaisin viisi kertaa. Mukana on 4kg kuntopallo jonka ojennan aina etunmaisen jalan puolelle. Kun olen mennyt päähän ja takaisin pidän pienen, tai yleensä vähän pidemmänkin tauon. xD
• Jumppapallolla 3 kertaa seuraavanlaisesti: Makaan selälläni jalat koukussa pallon päällä, ja siitä nostan lantion ja vieritän palloa jotta jalat ovat suorassa ja siis kantapäät vain pallon päällä. Pidän siellä hetken ja takaisin koukkuun. Teen 15 kertaa per. kierros. 
• Keskivartaloa vahvistaakseni perus hooveria 2 kipaletta minuutin pidolla. Ja kylki hooverit kerran molemmilla puolilla minuutin ajan.

Tämä on siis perusrunko, jonka päälle lisäilen päivästä riippuen kaiken näköistä, mikä tuntuu kivalta. Yleensä nämä ovat: tasapainoa puoli pallon päällä, resinakyykkyä, ojentajaa ja hauista taljassa. Jaa... KAikkea muuta =D

Kuvathan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta tämän kuvan tarkoitus ei ole esitellä kuinka kaunis ja laiha ja kaikkea muuta ihanaa olen. Ei, sanoma on älä IKINÄ anna periksi. Sen olen oppinut monesti kantapään kautta, mutta aina on selvitty. Mutta siitä olen jo tehnyt postauksen, ja ehkä joskus lisää siitä.

Nyt kuitenkin koitan fyysisesti selviytyä fysioterapian rääkistä. Joten Se on Moro!   

Se tunne kun...

Moi

Kaikki varmaan tiettävät sen tunteen kun mikään ei onnistu. Kaikki mitä olet suunnitellut menevät mönkään. Asiat joista olit iloinen kaatuvat päälle. Minulle kävi juurikin näin. Kaikki alkoi jo oikeastaan 8.11. Minulla oli koulun jälkee joka viikkoinen fysioterapia käynti. Siinä tehtiin kaikenlaista treeniä polveeni, jalka tuntui hyvältä eikä särkenyt juuri ollenkaan. Perjantai illasta lähtien alkoi särkeminen iltaisin ja aamuisin. Lauantaina vietin päiväni Varalassa maalivahtiharjoitus koulutuksessa. Polven särkyä ei ainakaan helpottanut kovalle parkettilattialle syöksyminen pallojen eteen... Särky jatkui seuraavaan perjantaihin asti. Siinä vaiheessa kun piti mennä fysioterapeutille olin niiin väsynyt jo, ja niin oli fyssarikin. No siinä sitten kerroin vaivoistani. Ja hän hoiti polvea sähköllä ja ultraäänellä. Ei auttanut. Perjantaina fiilikset olivat jo niin maassa polven takia, että laitoin facebookkiin seuraavanlaisen päivityksen joka kertoi tunnetilani:
         Oi miksi oi miksi, miksi rakastan liikkua. Miksi olen niin tyhmä ja reenasin kaks kertaa päivässä, miksi jatkoin polkemista vaikka sattui niin julmetusti, miksi menin seuraavana päivänä salille buranan avulla, miksi... Miksen voi vaan joskus antaa olla, onko pakko aina testata omat rajat. Ja aina vaan purra hammasta ja jatkaa se sarja loppuun vaikka tuntuu että povi pettää, mutta kun siinä lapussa lukee että tee niin monta sitä ja tätä, ja jos en tee, ei se tuu kuntoon... Tai sitten tulisi. Ilmeisesti sen on pakko hajota oikein kunnolla ennen kun tajuan, että tää oli nyt tässä. Se on vaan perhanan vaikeeta tajuta, että se tuskin tulee kestämään pelaamista. Saati sitten että se kestäisi kun ammattina olisi liikunnanohjaaja. Ilmeisesti ei auta kun aloittaa pitsinnypläys ja ammatiksi hankkia vaikka bussikuskin pätevyys. No nyt on kuitenkin taas kaikki kiva kielletty, ei flowride eikä varsinkaan kiipeilyseinää, ja salillakin kevennetty ohjelma seuraavat 1.5 viikkoa... 
Vastaukseksi sain ystäviltäni tsemppaavia ja järkeviä kommentteja ja seuraavana päivänä asiat olivat jo hieman valoisammalla kannalla. =) En tiedä mitä tekisin ilman ystäviä <3

Terve! =D

Minä julkaisin blogin?! Whaat? No siis jos tänne nyt joku sattuisi eksymään, tuskin. Mutta siis tarkoitus olisi kirjoitella kaikesta meitsin elämää koskevista asioista (siis jalkapallosta). Tervetuloa tänne blogiini! =)