Mitä jos tää olikin tässä...

Puhun aina päivästä joka koittaa kesän alussa. Päivä jona pelaan ensimmäisen pelin leikkauksen ja piitkän kuntoutuksen jälkeen. Ei voida oikeastaan puhua vain päivästä. Tai voi, mutta luulen että päätös tehdään vasta parin kolmen pelin jälkeen. Päätös/kohtalo: Pystyn pelamaan lajia koko sydämestäni. Tai se että polvi ei sitä kestä. Kestäminen, mitä se on. Raja on vedettävä jälleen johonkin. Kivuton se ei tule olemaan, se nyt on melko selvää. Mutta se, kuinka paljon kipua haluaa ja kannattaa sietää on se mihin asia ratkeaa. Pari viime kautta huulta purreena voin kertoa että toisella puoliajalla en juurikaan enään nauttinut pelistä. Koska jokainen metri tuotti kipua. Sitä en halua enään uudestaa. Treenien jälkeen seuraava päivä useasti meni "palautuessa" reeneistä. Peleistä saattoi mennä kolmekin päivää, kunnes hölkkäily onnistui jälleen.

Pahimpaan on aina varauduttava, joten pohdinta nyt miltä se saattaa tuntua. Mietitään aurinkoista kesä päivää, vasta leikattu nurmi tuoksuu. Mutta polvi ei kestä pelaamista, ajatellaan näin. Isku vasten kasvoja, se on luja. Se tulee olemaan järkyttävän luja. Pettymys, varmasti suurin tunne ja fiilis mikä tulee. Pettymys että et saanut sitä polvea kondikseen. Pettymys että se olit juuri sinä ketä teloi polvensa syksyllä 2011. Viha, suuri ja periksiantamaton tunne tila. Hetken ajan tulen varmasti vihaamaan koko jalkapallo. En halua kuulla enkä varsinkaan nähdä sitä. Tiedän että pallo ja nappikset saavat kokea kovia. Tulen olemaan helvetin huonolla päällä seuraavat pari viikkoa. Tulen vetäytymään yksin jonnekkin ja miettimään, ja purkamaan vihaani. Tulen rätkimään sitä palloa koko sydämmeni pohjasta, koska viha ja pettymys on niin suurta.

Kaverit ja ystävät tulevat kokemaan kovia. Varsinkin lähimmät ihmiset tulevat kokemaan sen huonon olotilani läheltä. He haluavat varmasti auttaa ja lohduttaa, sanoa että elämä jatkuu vielä. Mutta muhun tuo ei auta. Ainakaan heti. Ehkä viikon päästä olen valmis, puhumaan asiasta. Ja tiedän tasan tarkaan ketä ihmistä siihen eniten tarvitsen. Tarvitsen ihmisen joka on konenut saman tunteen, henkilö joka on mua auttanut ylä- ja alamäissä. Siihen tajuamiseen, että elämä jatkuu vaikka ei pysty pelaamaan. Asia tulee viemään aikaa, se vie sitä kauan.

Monen mielestä tämä on liioittelua. Se voi olla, mutta tuskin. Pahin asia miksi urheilija joutuu lopettamaan uransa on loukkaantuminen. Mun kohdalla ei voida puhu urasta sen oikeassa merkitykessä. Koska mä olen vain tavallinen pallonpotkija, jolla sattuu olemaan suuri palo pelaamista kohtaan. Mutta voin kuvitella että samalta se tuntuu lopettaa, oli sitten millä tahansa tasolla.

Monesti olen kysynyt entisiltä pelaajilta, mistä sen tietää kun pitää lopettaa. Oli vastaaja sitten koripalloilija jalkapalloilija tai jääkiekkoilija, ihan sama pelasiko hän omaksi iloksi, vai oliko hän murtautumassa maajoukkue rinkiin. Vastaus on aina sama. "Sä tiedät sen kyllä sisinmässäs" Ei sitten yhtään ympäripyöreenpää vastausta voisi antaa... Tää itsensä tutkiskelu kun ei oikein ole mun juttu! No toivotaan että sen tiedän, jos se tarvitsee tietää.

Entä sitten kun pahin on selätetty jo aika käy pitkäksi. "Etsi laji, jossa polvi on kivuton. Sellanen josta nautit myös." Helpommin sanottu kuin tehty! Urheilu tulee aina olemaan osa minua, mutta mikä se asia on mihin rakastuisin yhtä paljon kuin futikseen, onko se kuntosali, joku jumppa vai jotain ihan muuta? En tiedä, en todellakaan tiedä.

Pohtiessani näitä asioita ja kirjoittaessani tätä tekstiä, nousivat kyllä tunteet pintaan. YouTubesta alkoi samalla soimaan tsemppibiisit, biisit joita kuuntelen, kun tarvitsen voimia jatkaa. Mitä enemmän ja enemmän mielessäni näin pätkiä tulevasta ja kuvittelen niitä tunteita, sitä enemmän alkoi kyynel valua silmäkulmasta. Näen itseni tyhjällä nurmi kentällä, nappikset tuttuun tapaan pois jaloista heti pelin jälkeen. Muut ovat jo mennee pukkareihin. Minä vain istun kentällä. Katson katsomoon jos sielä sattuisi olemaan joku, jolle pahaa oloa voisi purkaa. Kävelen kentältä ontuen, näytän maani myyneeltä... Enenpää ei ole tarvis jatkaa tätä tarinaa.

Toivon että näitä asioita ja tunteita mun ei tarvitse kokea kolmen kuukauden päästä. Jumalauta mää taistelen vielä itseni kuntoon! Don´t ever give up! Jos tämä ei onnistu, kaikkeni olen asian eteen ainakin sitten tehnyt. Se on varma! Tämän hetken tilanne, vaikea sanoa. Joka futis treenin jälkeen, tuntuu että tää oli sitten tässä. Mutta sitten on olo että joo se oli kipeä, mutta olisi se voinut pahemmaltakin tuntua. Annetaan seuraavien kuukausien näyttää...

Hiihtoloma = Urheiluloma

Kauan odotettu ja ansaittu loma koulusta. Vihdoin! Viime viikko oli kyllä sellaista lorvimista vain koulussa, kun ei oikein mikään aine napannut. Tämä viikko on mennyt lähinnä salilla, sielläkin aika vähän. Maanantaina levättiin sunnuntain treeneistä. Tiistaina "eksyin" kesken koulupäivän salille, ja illalla olikin vuorossa futis treenit Adidas hallissa. Siellä oli teemana prässääminen, joten meikäläinen teki omia juttujani sivussa. Keskiviikkona olin salilla. Ensimmäistä kertaa puoleentoista kuukauteen oli joku neuvoja salilla, eli joku kellä on aivot. Ei siinä sitten mitään, luulot pois heti alkuunsa. Vähän juostiin matolla, venyttelin kunnolla! Ja katteltiin tekniikkaa. Näitä reenejä kiitos lisää!! Päällinmäisenä jäi mieleen juoksu tekniikka. Tiesin että se ei hyvä ole, mutta en nyt tiennyt että se niin huono on! Mietin vaan ettei kukaan ennen ole viittinyt avata suutansa aikasemmin tekniikkaan liittyen. Noo, ei voi mitään. Nyt sitten reenaillaan näillä ohjeilla. Torstaina tein koiran kanssa kunnon metsä lenkin hakkuu aukeella, vähän erilaista maastoa. Ja perjantaina sitten salilla... Se meni ihan penkin alle. Koivun klapille olisi käyttöä! Vielä olisi pitänyt malttaa keskiviikon jäljiltä levätä...

Tänään lauantaina illalla on luvassa tuomaroimista parin harkkapelin verran Eerikkilässä. Ja tietysti Putous! =D Ja kai tota pientä koira mussukkaa tarvi lenkittää. Huomenna sitten voisi käydä salilla ja illalla sitten futistreenit luvassa. Ens viikolla muita lukkoon lyötyjä ohjelmia ei ole kuin tiistain laskettelureissu Sappeelle. Saa nähdä miten polovi kestää, vuosi sitten suurinpiirtein ryömin rinteestä kahen tunnin jälkeen poies. Joten innolla odotan =D Muuten sitten salia, uimassakin voisi käydä piitkästä aikaa ja vois tietty jonkun jumpan käydä vetämässä. Ja tietysti juoksu treeniä pakko tehdä. Joten tässä tämä loma mukavasti sitten kuluu.

Kouluun vielä pakko palata, meinaan torstaina oli kolmos jakson kokeiden palautus. Aika tyytyväinen olen numeroihin, vaikka en juurikaan lukenut. Matikka tosin hieman harmittaa, mutta parannetaan tähän kurssiin! Uskonto pääsi yllättämään, lukematta kasi. =D Ja ruotsistakin tuli kuutonen. Tuossa vielä wilmasta numerot (keskiarvoja) aineittain, ja kurssien määrät.

Päläpäläpälä.... Tässä ei oo mitään järkee! xD

Meikäläisen arki rullaa jälleen normaalisti eteenpäin. 8.15-14.30 tai 15.55 kulutetaan lukion penkkiä. Ennen ja jälkeen kulutetaan bussin penkkiä. Ja illat kulutetaan kuntosalin  tai liikuntasalien lattiaa. Ja parin viikon päästä alkaa Eerikkilän kenun kuluttaminen.  Aikamoista kuluttamista! xD

Mutta siis flunssa vihdoin ja viimein selätetty, ei mennyt kun kuukausi... Ja paluu"uuteen" ja uuteen treeniohjelmaaan. Tällä hetkenä pohjana on seuraavanlainen runko:

• Maanantai: Kuntosali + lenkki
• Tiistai: Futis treenit ja kuntosali
• Keskiviikko: Flowride/Uinti/joku jumppa + kuntosali
• Torstai: Futis treenit ja kuntosali
• Perjantai: Lenkki ja lihashuolto
• Lauantai: Kuntosali
• Sunnuntai: Valmennusta, futis treenit 

Eli siis 1-3 futis treeniä, 2 lenkkiä, 3-4 kuntosalia, 1 Flowride/jumppa/uinti. Kuntosalilla olen jakanut niin että viikossa on 2-3 kertaa kun keskityn jalkoihin ja keskivartaloon. Loput kerrat sitten koitetaan tehdä käsille ja keskiropalle jottain.  Tällä hetkellä tämä on suunnittelu asteella, ja muutoksia tulee varmasti. Riippuen aina futiksen määrästä viikossa. Ja ihan miltä tuntuu, jos huvittaa mennä lenkille sit meen, jos ei niin ehkä en mene. =D Kuitenkin tällä hetkellä mun osallistuminen tuolla futiksessa on niin vähäistä että tuskin sitä voi treenaamiseksi edes kutsua.


Tällä hetkellä polven kanssa menee OK. Normi arjessa "huonouden" huomaa lähinnä vain rappusissa. Salilla vaihtelee päivittäin, toisenä päivänä voi matollakin hölkkäillä 15min ja ei mitään. Seuraavalla kerralla menee 5min irvistäen. Tästäkin johtuen se mitä salilla aion tehdä tulee selkeäksi vasta lämmitellessä.  Pientä kipuilua polvessa on ollut muutaman viikon ajan jo ihan uudessa paikassa lumpion alla... Ai kun mukavaa kun ei aina satu tuolta sisäsyrjästä! Vaihtelu virkistää! Hehhe... Noo, eiköös se kohta mene jo ohi.

"Vaikeudet on tehty voitettaviksi" kirjoitti valmentajani liikuntadiplomi arvosteluuni polvi vaivastani. Näin se menee. Hyvä asia isessäni on se että en anna polven olla tekosyy esim. paskalle kunnolleni. Kyllä, se olisi mainio tekosyy vaikka olla osallistumatta koulun liikuntatunnille, hyvä syy skipata koulun tanssi kerrat. Kyllä tässä sen verran urheilijan vikaa mussakin on, että ei niitä hyviä futareita lintsaamalla tule! Polven ns. suojeleminen ja tekosyy ovat kyllä kaksi eriasiaa. Kyllä siiitä treeneissä saa aina välillä kuulla joukkue kavereilta, ja joskus sielä on joku meikäläistä imitoimassa; "mut kun mun polvi on kipee ni ei voi". Juu, ei se mua haittaa, antaa imitoida vaan! =D Kai tämäkin joukkue henkeä nostaa?

Tässä nyt on kolme (?) vuotta ollu polvi sökönä, niin kyllä se väliltä vitsiltä tuntuukin. Että kuinka helvetin huono tuuri voi olla. Päivä jolloin tää kaikki jaska alkoi ei unohdu ikinä. Sen pelaajan kasvot joka takaapäin leikkarin vetäs jaloille, ei ikinä häviä verkkokalvolta. "Sori" vaan kuulu, kun makasin maassa. Ei edes korttia saannut vaikka meikäläiseltä vedettiin molemmat jalat alta kerta heitolla, ja pallokin oli jossain parin metrin päässä. Helekutti! No urheilu on urheilua, ""vahinkoja"" sattuu aina.

Pikku hiljaa tässä on alkanut taas oikein ärsyttämään tämä futiksen seuraaminen sivusta. Se on ollut ihan ok ja ok, tähän asti. Mutta mitä lähemmäksi tullaan sitä että voi taas edes reenata normisti, sitä enemmän *ituttaa. Kerran kun sinne pienpeliin mukaan eksyin... Se tuntu niin hyvältä ja pahalta samaan aikaan. Ilo että "pystyi" pelaileen ja huono olo, kun tiesi että tässä ei todellakaan pitäis pelata. Se on vaan se yksi liian nopea käännös, yksi kolaus jonnekkin polven alueelle, se voi olla vaan se yksi huono potku niin kaikki duuni on ollut turhaa.Se on vaan se yksi... Ja unelma ja tavoite takaisin paluusta on mennyttä. Joten puupää yrittää nyt vaan pitää purunsa järjestyksessä!

Muuta ajateltavaa ja intoa tuo kaverin kanssa otettu haaste; käydä läpi KAIKKI Kutomon jumpat toukokuun loppuun mennessä... Mihin mä oon taas lupautunut!?!?!?  Joten nyt mää sinne Zumbaankin sitten joudun! Ja kaikkiin muihin tanssi koreografia juttuihin. Mä oon taas niin pihalla kun lumiukko siellä! Rytmitaju hoi, missä piileksit?

Nyt meitsi lähteen pakkoon napiikset kassiin ja kohti Eerikkilää! <3
Ja niin, tänään jatkuu Mestareiden Liiga, ManCity vs. Barca. Messi iskee pari maalia!

Sunnuntai on pyhitetty jalkapallolle

7.15 pirisi Lumia eilen aamulla. Coach Heikkilä ei niin pirteänä pakkaamaan päivän kamoja kassiin, ja tekemään aamutoimet. 8.20 lähdin kohti lukiota, josta yhteislähdöllä kohti 05-poikien harjoitus peliä Karkkilaan. Kymmenen pintaan perillä Karkkilassa, jossa päivä aloitettiin aamujumpalla pelaajien kanssa. Pikkuhiljaa alkoi meikäläinenkin heräillä päivän ensimmäisen koitokseen. Pienen säätämisten jälkeen saatiin selville pelimuodotkin. Eli 3+1 mentiin, vaikka meidän puolella altiin kyllä valmiita pelaamaan viidelläkin kenttäpelaajalla. Mutta karkkilalaisten miestä heidän salinsa oli liian pieni, tervetuloa Vorssan koulunsaleihin... Karkkilan sali taisi olla kolme kertaa isompi kuin Forssan Lukion sali, missä poikien kanssa treenataan. Loppua kohden alkoi poikien peli parantua, kun päästiin eroon alku jännistykssestä, ja ilmeisesti koutsinkin ohjeet alkoivat selkeytyä lopulta.  Hyvin pojat pelasivat ekaksi peliksi, ja muutamalle pojalle elämän ensimmäinen peli. Tulos ei FJK:ta immarrellut, joten jätetään se kertomatta. Yksi hienommista tunteistä pelin aikana oli tietysti kun ME tehtiin maali, nimenomaan me. Me, 05-pojat FJK.

Yhden aikaan takasin Forssassa, ja suunta kohti mummin pöperöitä. Ruuan jälkeen puoliunessa katselin Olympialaisia tietenkin! Ja puoli neljältä jälleen kamat kantoon, ja kohti 05-tyttöjen treenejä lukiolle. Tunnin ajan siinä sitten harjoiteltiin, ja mentiin tietysti tyttöjen rakastamaa sairaala hippaa, jossa minä "sain" jälleen olla kiinniottajana.

Koutsi valmiina aloittamaan, pelaajat vaan puuttuu.

Normaalisti tyttöjen treenien perään olisi suoraan poikien treenit, mutta koska aamulla oltiin pelaamassa ilta oli vapaa. Joten minulle jäi kaksi tuntia aikaa, ennen kuin omat treenit alkavat. Prismasta hieman hakemassa evästä, ja patikka matka kohti Tölöä alkoi. Valmiina treenipaikalla tuttuun tapaani olin jo hyvissä ajoin(1h). Siinä sitten kuuntelin musiikkia ja luin kirjaa.

Omat treenit, meitsi aina intoa täynnä, mutta mieltä aina varjostaa tuo polvi. Kun kaikkea ei todellakaan voi tehdä, ja mitään ei voi tehdä täysillä. Mutta tulee ainakin perustekniikat kuntoon tässä kevään mittaa. Treenit meni ihan ok, kunnes muut alkoivat pelaamaan. Ja mähän olen päättänyt että en treeneissäkään pelaa isoja enkä pien pelejä, koska siellä on ne muutkin tavoittelemassa samaa pallo niin riski osumille ja muille loukkaantumisille polven suhteen on suuri. No siinä siiten lopulta meikäläinen eksyy sinne pelaamaan... Ei olis taaskaan pitänyt. Vähän siinä sitten suojatessa palloani tuli kaverin potku suoraan polvi taipeeseen, ja ei kauheen kutaa tehnyt. Ei mitään, pienen huulen puremisen jälkeen peliä jatkoin, fiksu minä jälleen, mutta tapoihin ei kuulu luovuttaa. Mitään isompaa kipua siitä jäänyt päälle, joten siten no problem. Mutta tämä taas osoitti että pitkä on matka peli kuntoon. Ja kuinka pienestä se uusi loukkaantuminen saattaa tulla. Eli meitsi pysyy kaikenlaisista peleistä poissa ainakin helmikuun ja maaliskuunkin. Ja sitten pikkuhiljaa aletaan kattelemaan uurestaan.

Positiivisuudella läpi vaikka harmaan kiven!

On hieno tunne tajuta 4kk murehtimisen jälkeen, että eihän tämä mitään auta. Murhe ja huoli siitä milloin jälleen pystyn pelaamaan fudista, on turha. Ei asian vatvominen tätä hommaa ainakaan helpota! Kaikki energia joka on hukattu murehtimiseen, kanavoidaan lyhentämättömänä suoraan kuntoutukseen!

Viime aikoina multa on kysytty, ja lähinnä ihmetelty miten vaan jaksan olla positiivinen ja tsempata itseäni. Ja varsinkin muutaman päivän aikana on ihmetelty kivun sietoa. Tai miten siihen suhtautuu tai jotain xD

Kyllä välillä itsekin ihmettelen miten selviä ja varsinkin suhtaudun  näihin polven kipuihin. Kipu, helkutin tuttu käsite. Aina tuppaa joku paikka olemaan kipeä. Urheilija ei tervettä päivää nää! Voin väittää että jotenkin kipuun tottuu. Sitä oppii sietämään enemmän, ennen kuin siihen edes kiinnittää huomiota. Nykyään polven särkeminen on asia, mitä mun pitää vain kestää loppu elämäni ajan. Ja tällä asenteella olen siihen suhtautunutkin. Joten tieto että kipu on "normaalia" ei kauheasti hetkauta mua suuntaan tai toiseen. Tällä tarkoitan lähinnä että yleensä sitä ihminen alkaa miettimään syytä, miksi jokin paikka on kipeä. Niin tiedän yleensä ainakin syyn polven kipuun, jos en tiedä. Sitä sitten pohditaan viisaamman henkilön kanssa. Ja sitten tullaan tähän ikuisuus kysymykseen, milloin sitä buranaa/yms. kuuluu sitten ottaa. Mikä on se raja milloin lääkettä kannattaa ottaa. Itse olen lyhyen elämäni aikana sen verran vetänyt napaani noita särkylääkkeitä jo, että ihan suosiolla kestän kipua. Yleensä oma rajana häilyy kävelemisen ja ontumisen välillä. Pienellä ja vähän isommallakin ontumisella pärjää oikein mainiosti, vaikka vähän huulta purren. Tästä saan kyllä yleensä kuulla varsinkin jalkapallo piireissä, kun meikä saapuu treeneihin/peleihin normaalisti kävelle. Alkaa pieni kettuilu, että "Kattos, osaat sää suorassakin kävellä!" Tämä on ihan mukavaa! xD Varsinkin pelien jälkeen jos meitsi ei kävele polvi pakattuna kylmään ontuen, on kaksi vaihtoehtoa. En ole ollut kentällä tai en ole antanut kaikkeani!

Positiivisuus, hieno sana. Tässä olen huomannut, että helpommalla pääsee kun on positiivinen ja ei juurikaan stressaa. Ihmiset jotka mua vähän enemmän tuntee, voivat mielestäni yhtyä tähän, jos sanon että meitsi tuppaa elämään hetkessä. Varsinkin koulussa joku stressaaminen koeviikolla, joo ei jaksa. Tähän mulla on ihan oma juttu, kun ei kiinnosta lukea. Olisiko yksi 8/9 parantanut mun elämää? Tuskin. Joten ei 6/7 sitä pilaa! Tällä mennään, ja todistuksessa näkyy ja perästä kuuluu! =D Elämä on niin lyhyt että ei sitä kannata murehtimalla ja stressaamalla pilata! Tämä ei tarkota etten olisi vastuuntuntoinen. Mulle annetaan ja voi antaa vastuuta, ja harteillani sen kannan.

Itsensä tsemppaamien. Pakko se on ite tsempata jos kukaan muu ei sitä tee! Vitsi, mulla on edelleen ihania ystäviä, jotka hoitaa tota puolta! <3 Tarpeeksi en tule ikinä heitä siitä kiittämään!!

 Mutta itsensä tsemppaaminen ja itseensä luottaminen, ovat jokseenkin samoja asioita, kai? Mun itseluottamus polven kuntoutumisen suhteen on noussut kun vuoren seinä! Meinaan ylöspäin sitä seinää! =) Nyt alkaa jo uskaltaa käyttään omiakin ideoita salilla, enkä niin kaavoihin kangistunut! =D Tai yleensä se kyllä menee niin että, tulee joku idea kun näkee miten joku toinen salilla treenaa, ja alan miettiä, sopisko toi mullekin. Sitten kysytään mielipide viksummilta, ja sitten uskallan kokeilemaan. Mutta edistystä tämäkin!

Salilla suurin kompastus kivi on, kun ei oikeasti tiedä miten ne liikkeet tehään oikein ja silleen ettei polvi kärsi. Ehkä sitä olisi yläasteella kannattanut kuunnella ohjeita, eikä vaan pakoilla opettajan katsetta! Ja jälleen tyhmästä päästä kärsii koko kroppa! =D Edelleen ajatus vaiheessa on treeni suunnitelmat saille ja lenkkeilyyn kohti kautta 2014. Mutta kyllä ne tässä viikonlopun aikana selkeytyy! Toivottavasti tulee paperillekin jotain.

Anteeksi ärsyttävä ulkomuoto, mutta noi kuvat ei tykkää musta...

=D Netin syövereistä! Fotball is number one!

"Suurin unelma mitä mulla on jalkapalloilijana olisi saada pukea Suomen maajoukkuepaita päälle."

Nyt unohdamme kaikki ikävät loukkaantumiset. Unohdamme hajotetun polven. Uskotellaan että olen kahdella terveellä jalalla juokseva innokas jalkapalloilija!

Mun unelma futarina? Suurin unelma mitä mulla on jalkapalloilijana olisi saada pukea Suomen maajoukkuepaita päälle. Saisi olla rivissä muiden Suomen parhaiden futareiden kanssa, ja laulaa Maamme laulua. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Believe in your dreams!


Ja nyt voimme palata takaisi pilvistä!  Realistiset tavoitteet pelaajana kolmen neljän vuoden tähtäimellä. Jatko-opintojen perässä muutto tulee eteen puolentoista vuoden päästä. Jolloin viimeistään seura ja joukkue vaihtuu. Seuraava seura on toivottavasti Jyväskylässä tai Lahdessa. Millä tasolla toivoisin pystyväni pelaamaan, tottakai Naisten Liigaa! Okei ehkä sitten unissani. Nyt uskoisin pärjääväni kolmosessa tai jopa kakkosessakin. Joten realistinen tavoite on päästä ykköseen tai kakkoseen. Ja tämä on sellainen tavoite/toive.

Ja nyt palaamme nyky tilanteeseen. Eli kerran hajotettu polvi aina hajotettu polvi! (Y) Ja näillä mennään, parempaa kun ei ole tarjolla.

Jos/Ja kun polvi on kondiksessa, toivottavasti kesään mennessä, tavoite pelaajana on vahvistaa heikkouksia. Pahimmat heikkouteni: fyysisyys, pääpeli ja vasen jalka.

Fyysisyys: No se kunto. Peli kestää sen 90min, joten se tarvis kans jaksata ravata läpi. Lenkkeily tässä nyt alkaa kunhan flunssa on selätetty. Lenkkeily on tosin niiin syvältä, että saa nähdä mitä tästä taas tulee. xD Kyllä se tästä, tahdon voimalla tossua toisen eteen. Salilla kun en aikaisemmin ole viihtinyt, niin jotain lihasvoimaa pitäisi hankkia tämän läskin tilalle! Että sellanen pikku projekti. =D
Pääpeli: En tiedä tarkoitanko tällä älyllistä pelaamista, vai pallon puskemista. Joten tarkoittakoon molempia. Peliälyssä on aina parannettavaa. Fyysinen pääpeli, pitkänä ja pitkänä pelaajana olisi kiva joskus sitä palloa puskea. Eli lisää ponnistusvoimaa kinttuihin ja rintamasuunta kuntoon!
Vasen jalka: Joka asia. Tarvis varmaan juokseminekin opetella uurestaan. =D No perus sisäsyrjäsyöttä onnisttuu hyvällä tasolla. Mutta siihen se jää. Joskus harvoin saattaa hyvä kaaripotku vasurilla lähteä, mutta erittäin harvoin. Tähän kehittämiseen vaikuttaa tuo polvi. Kun oon "varonut ja suojellut" sitä viimeiset kolme kautta, niin kauheasti kehittymistä näkynyt. Mutta se korjataan jos polvi kestää.

Tämä viikko on podettu edelleen tätä helekutin flunssaa..... Sais loppua si jo! Jäällä on muutamana kertana käyty lättyä lämimässä, mutta siinä on mun liikunnat ollut.

Ja putous fanina pakko mainostaa! Päivän naurut!! =DD
http://www.mtv.fi/ohjelmat.shtml/kotimaiset/putous/uutiset/1858094/video-aku-hirviniemen-rohkea-jaba-parodia---nain-han-kommentoi