Vastuu omasta tekemisestä ja mietintää välietapeista

16.1 istun Kutomon sohvalla ja mietin että tämä on viimeinen kerta. Viimeinen tapaaminen fysioterapeutin kanssa. Viimeinen kerta kun saat ammattilaisen neuvoja. Viimeinen kerta...

Kolme kuukautta kuluu nopeasti. Vastahan mä ensimmäinen kerran olin siellä. Paljon on edistytty, paljon uutta opittu. Edistyminen kolmessa kuukaudessa omasta mielestäni oli tietysti hidasta. Mutta kun ekalla kerralla kävely oli 70 - vuotiaan papparaisen menoa, ja torstaina aloitin hölkkäämällä, ei tehtyä työtä voi väheksyä. Askel askeleelta etenin nyt saavutettuun pisteeseen, ensin opeteltiin "uudestaan" kävelemään. Sitten opeteltiin kävelemään reippaasti, sitten kokeiltiin hölkkäämistä, ja nyt hölkätään hiljaisella vauhdilla jo hieman pidempiä matkoja.

Vastuu omasta tekemisestä. Ei kuullosta yhtään mun jutulta. Mä oon ollut aina huono päättämään asioita mitkä koskee mun elämää. Ja nyt... Mitäköhän tästäkin taas tullee si! Maltti ja vastuu, ei kuvasta mua ollenkaan. Ja nyt ne tarvisi yhdistää tällä hetkellä elämäni tärkeimpään "tarkoitukseen". Tähän asti olen kuunnellut muiden mielipiteet asiasta tarkasti, nyt kuuntelin enemmän kuin mielelläni vinkkejä, mielipiteitä ja haukkuja. Jotta ei tarvitsi ite päättää niin paljoa! =D Mä oon kuitenkin erittäin epävarma, siitä että tiedänkö mikä on polvelle hyväksi...Luulen että mulla on kyllä oikeita ajatuksia tekemisestä, mutta mä en vaan luota siihen että ne on oikeita.

Fyssari käynnin jälkeen istuin puoli tuntia pukuhuoneessa ja mietin, mitä nyt. Miten jatkan tästä. Se suurin maali on pelata 90min täysillä ja ilman kipua futista. Tuskin koskaan toteutuu, ainakaan tuon kivun suhteen, mutta aina on toivoa! =D Mulle on sanottu että pitäisi laittaa "väli maaleja". Välietappeja kohti jalkapalloa. Ehkä perimmäinen ajatus tässä, on saada mulle onnistumisen tunteita useammin. Pysäyttää miettimään, hei mä oon jo tässä kohtaa kohti fudista. Mä oon aika paljon miettinyt välietappeja, mutta mitä ne olisi? Pieni pohja asialle on mun ihan oma "pyhä kolminaisuus"; jalkapallo (lähinnä tekniikka puoli), sali ja juoksu. Kaikki tukevat sitä suurinta tavoitetta. Nämä seuraavat asiat on ehkä enemmänkin asiat, mitkä täytyy laittaa kuntoon ennen kentille palaamista.

• Juoksu: Hankkia tekniikka kuntoon. Luulen että oikea tekniikka vähentää polven kuormitusta. Tarvis vaan löytää joku asiantuntija, muutama henkilö tosin on mielessä.
• Juoksu: Tietyt kilometri määrät jotka hölkkäilee koko ajan ilman kävelemistä. Tällä hetkellä reilu kilsa menee ilman et tarvii kävellä. Tällä hetkellä tämä ei oo kunnosta kiinni, vaan siitä että polvi vetää "tönköksi" siinä kilsan kohtaalla... Sekin tosin paranee kerta kerralla. Polven täytyy vaan tottua "uuteen" liikkumis muotoon. Tavoite siis kahdessa kilsassa. =D Huhhu mikä matka! 
• Sali: Monilla sali kävijöillä on tietty kg tavoite tietyissä laitteissa. Musta tuntuu, että se ei olisi suurin tavoite salilla. Vaan monipuolinen tekeminen. Tällä hetkellä kg on: Reidenojennuslaite yhdellä jalalla 25kg, molemmilla 40kg. Ja menee sellaset 10 kertaa. Jalkaprässi terveel jalalla 40-45kg ja rikkinäisellä 40kg, menee kans 10 kertaa. Tavoite ei todellakaan ole iskeä jotain 60kg ja tehä kerran. Noup! Sillä periaatteella oon tehnyt että aina se kymmenen on pakko saada. Kestävyyttä tässä kuitenkin lihaksiin haetaan, maksimivoimat sitten joskus 10 vuoden päästä.  
• Jalkapallo: Tämä on helpoin. Ihan perus sisäsyrjä syöttä vasemmalla. Oikella se onnistuu hyvin, mutta siinäkin kun on toi tönkkö vasuri tukijalkana täytyy joka kerta keskittyä 110% vasemman jalan asentoon. Ettei se vaan ole jotenkin "kierossa", koska silloin voi jotain pamahtaa.Yleisestikin mun on parannettava kaikki potku tekniikat. Koska pienelläkin väärällä asennolla voi olla suuri haitta. Mutta sitä murehdin joskus parin kuukauden päästä.

Turhinta tässä koko tekemisessä on se, että et oikeesti tiedä millon se päivä koittaa kun pystyy pelaan. Se on helkutin ärsyttävää. Ei sillä että motivaatio olisi jonnekin katoamassa, mutta olis se nyt kiva tietää puhutaanko kuukausista vai vuosista. Valmentaja kysyy; "Millon sä pääset treenaan täysillä?" Niin, sen kun tietäis. Yleisesti mun elämän periaate on älä huolehdi huomisesta, koska yluhuominen sen kumoaa. En stressaa kauheasti tekemisistäni etukäteen, ja harvemmin kyllä jälkikäteenkään. Jos vaihtoehdot on luetko kokeisiin vai menetkö pelaamaan lätkää kavereiden kanssa. Siinä ei kauheesti mietitä huomista koetta. Ei se yksi kuutonen mun elämää pilaa, joten olisko se yksi kasi/ysi sitä jotenkin parantanut? No tuskin! =D

Tää helkutin polvi asia kyllä stressaa, noiden kaikkien kouluasioiden ja muiden juttujen tilalla. Ennen nukkumaan menoa mietin, teinkö tänään kaikki asiat oikein, treenasinko tarpeeksi maltillisesti. Mietin kaikki asiat mitä saan tehdä ja miten ne teen ennen futis treenejä. Mielessäni käyn kaikki potkutekniikka asiat läpi, mietin asennot varpain päästä sormen päihin asti. Tää kuullostaa taas niin hemmetin urpolta toiminnalta, mutta... Jos murehdin kaikki asiat ennen treenin alkamista, voin nauttia kaikista niistä asioista mitä pystyn tekemään siellä! =)