"Pystynkö elämään ilman jalkapallon pelaamista?"

Vuosi sitten olin tilanteessa; polvi sökönä, treeniä painettiin verta ja hikeä ja polvea säästämättä. Tavoitteena tehdä paras kausi ikinä, nousta avainpelaajaksi joukkueessa. Olla kerrankin se yksi parhaista pelaajista.

No ei ihan putkeen mennyt; surkein kausi ikinä! Raastavia viikkojen pakkolomia treeneistä pitkin vuotta, istumista "loukkaantuneena" vaihtopenkillä..., tämä lista on loputon! Ehkä tyhjin ja käytetyin lause vuonna 2013; "Nyt pidän taukoa, laitan polven kuntoon!" Kevväällä oli mahdollisuus muutta jo asia, välttää leikkaus. Oli tukea, oli ammattiauttaja, kaikki mitä siihen olisi tarvittu. Kolme viikkoa se kesti...  Ja taas löysin itseni Eerikkilän tekonurmelta. Pitkä kausi, lukuisten kohtaloikkain liukkareiden/kaatumisien saattelemana sinetöi kohtaloni; toinen polvileikkaus. Ja ehkä silloin osittain tajusin mitä tulevan pitää. "Jos haluat pelata 1. sun on siedettävä kipua ja 2. vahvistaa lihaksia." sanoin lekuri.

Silloin tajusin, jos keväällä olisi homma hoidettu loppuun asti, en olisi hajottanut polvea loppu elämäni ajaksi. Niin tyhmästä päästä kärsii koko kroppa! Nyt kun mietin vuoden takaisia asioita ja ajatuksia mitä silloin oli, kuinka vitun tyhmä mä oon ollut?!?! Joo, ei tarvii vastata... Näyttämisen halu oli ehkä suurinpia ongelmia. Hei kattokaa, pystyn mä treenaan vaikka joka askeleella sattuu vitusti. Hain jonkun sorttista hyväksyntää joukkueelta. En tiedä...

Ilmeisesti vuodessa voi henkisesti kasvaa paljon. Tämän päivän tilanne ei paljoa eroa vuoden takaisesta. Polvi sökönä nyt ja tulevaisuudessa, sitä asiaa ei muu kuin ihme poista. Treeniä painetaan verta ja hikeä säästämättä, tosin polvea säästetään! Tavoitteet: 1. LAITTAA POLVI KUNTOON. Jos kausi kohdallani alkaa, 2. Olla parhaassa fyysisessä kunnossa ikinä 3. Ansaita kovalla duunilla unelma kausi 2014.

Polven kuntouttaminen ei oikeastaan ole mistään muusta kuin henkisistä asioista kiinni, minun kohdalla. Motivaatiota riittää duuniin, ja ohjeet on annettu.Ongelma tuntuu vain olevan: kestänkö tulevat ylä- ja alamäet, kestääkö hermot, pystynkö olemaan vetämättä treenaamista överiksi? Suurin asia, pystynkö elämään ilman jalkapallon pelaamista? Kaikki riippu siitä, kestänkö istua kentän laidalla ja vain pomputella. Pystynkö hillitsemään itseni, jotta en mene harjoitteisiin mukaan. (Itsekurista puhuin viime postauksessa vielä lisää)

Viimeiset pari viikkoa ovat muistuttaneet, millaista se on kun voit kävellä. Ja mihinkään paikkaan kropassa ei pahemmin satu. Tämähän on oikein mukavaa, suosittelen lämpimästi! =) Päivä jona pientä kipua ei polvessa tuntisi, ei varmasti olisi elämää! xD Tai sitten olisi, mutta positiivisuus palkitaan!

Ja vielä vähän jatkoa, ei tämä asian kertominen ota loppuakseen! Sorry! =D Jälleen olen huomannut tuen merkityksen. Huonon treenin jälkeen, en todellakaan ole parhainta seuraa! Kun asian sai ystävien kanssa käsiteltyä, näytti huominen jälleen valoisammalta. Pieniä asioita, mutta suuri vaikutus minuun. Tietyn väliajoin tapahtuva "maanpinnalle palautus liian suurista unelmista" keskustelu on "ärsyttävä" ja hyödyllinen. Kun asia kerrotaan jälleen niin kauniisti, "Jos sä nyt syöttelet palloa, hetki vain ni oot taas pelaamassa. Ja sit itketään kun on polvi kipee!" Yritin puolustautua, mutta turhaan. Kokemus ja järki vs. Sartsa 1-0. Ehkä parhain sopimus vähään aikaan: sitten kun mulla menee överiksi taas treenamisen suhteen tai yms. saan koivunklapista päähäni! Uskon toimivan! xD (y)

Ja taas tulin kiusaksenne purkamaan ajatuksiani tänne! Kommentoida saa! Ja lukijaksikin saa liittyä. =) Se on Moro!