22 viikkoa siitä on jo kulunut, 156 päivää on kulunut nopeasti ja helkutin hitaasti. Lyhyen elämäni toinen polvileikkaus siis suoritettiin 3.10. kellon ajankin muistan kun leikkaus aloitettiin 10.10. Pelinumeronihan se siinä, kaksinkappalaien. Ensimmäinen polvileikkaus suoritettiin 15. 8. 2012. Muistaakseni en ole täällä kertonut mitä noissa leikkauksissa tehtiin, joten jos tässä lyhyesti selvitän omin sanoin.
Tuo päivä jona leikkaus oli on yksi elämäni pelottavimmista. Siis ei se oikeastaan ollut pelkoa, vaan hitonmoista jännitystä. Kädet tärisi kun kävelin sairaalan käytävää pitkin, syke oli noin 300. Pahinta koko päivässä oli sanoa heipat äidille joka ei odotushuonetta pidemmälle päässyt, siinä kyllä kyynel tuli poskea pitkin ainakin mulla. Taisi tulla äidilläkin. Jännitys ja epävarmuus vaan paheni kun aloin vaihtamaan vaatteita, yksin. Jos voi itsensä yksinäiseksi tuntea, niin tuolloin. Siitä sitten mentiin odottamaan leikkausvuoroa, vähän rauhottavia lääkkeitä siinä annettiin, kun se jännitys oli niin valtavaa. Päivän suurin huolenaihe oli puudutus. Kaikki maailman kauhutarinat netistä lukeneena oli todella luottavaiset fiilikset. Tämä selkäydinpuudute vai mikälie nimeltänyt onkaan, ei todellakaan ole niin kivuliasta ja kamalaa kuin joka paikassa kerrotaan! Siis mää stressasin sitä varmaan viikon, ja se oli ohi alle minuutissa, no ei se kivuton ole mutta. Kyllä tipan laitto käteen oli kivuliampaa kuin tuo puudutus. Siis hereillä olin koko operaation ajan. Vasemmasta polvesta poistettiin jotain "rasvaa" jostain kanavasta. Siis olen todella perillä näistä asoista, mutta näin se minulle selitettiin suomeksi, joten. Mä nyt en ihan varma ole, mutta ilmeisesti meikäläisen toinen kierukka ei ihan ole niin kuin pitäisi, mutta sitä ei alettu tuossa muuttamaan. Tuo leikkaushan ei meikäläisen kipuun auttanut kuin kuukauden verran, sen jälkeen on syöty tulehduskipuläkkeitä ja isketty kortisonia polveen. Ei aittanut. Joten... Tuollain taisin olla viisi viikkoa liikuntakiellossa, vähemmällä olisi päästy ellei polvi olisi ollu pallo kolmenkin viikon jälkeen. Tuolloin ei kukaan puolellakaan sanonut jostain kuntoutuksesta... Suoraan vaan mentiin kentälle, saattaapi osittain selittää tätä jatkumoa polven suhteen.
Reilun vuoden päästä lääkäri tuli tulokseen magneettikuvien perusteella, että polvessa on rustovamma. Pohdinnan jälkeen päätettiin vasen polvi tähystää uudelleen. Tällä kertaa operaation piti olla isompi, arvioitu asia oli että neljä viikkoa niin että polvea ei edes saisi taivuttaa ja kuuden viikon päästä saisi alkaa jättää keppejä pois. No noin ei "onneksi ja onneksi" tapahtunut. No aloitetaan taas alusta. Tällä kertaa rennoilla mielen kohti NEO Sairaalaa. Odotushuoneessa tuli vitsiäkin väännettyä hoitajan kanssa, olin niin rento ja luottavainen olo. Leikkaussaliin ja puudutus selkään, ei pelottanut/jännitänyt. Ilman mitään rentouttavia lääkkeitä mentiin koko operaatio läpi. Hauskinta oli salissa kun joku hoitaja kysyy: "Ootko sä ollut täällä ennen, oot jotenkin tutun olonen?" Oi kyllä, toivottavasti tää olis jo viimeinen kerta. Tällä kertaa ei menty hereillä operaatiota, sillä vaikken mitään jalassa tuntenutkaan, väänteli lääkäri jalkaa siihen malliin että se tuntui erittäin epämukavalta joten minulle annettiin lääkettä x ja taju läks. Joten ei mitään tietoa mitä salissa tapahtui, herätettiin siinä sitten jossain vaiheessa kohti heräämöä että nyt olis leikkaus ohi. Taisin vastata kohteliaasti, että "ok, anna mun vielä nukkua" ja siinä sitten nukuin. xD Tuloksena oli: ei sellaista rustovammaa kuin kuvista odotettiin, mutta. Hienolla suomennoksella: polvilumpio ei pysy raiteillaan vaan suoristaessa jalkaa "hyppää" väärällä raiteelle joka kulkee ylöspäin. Mutta palautuu yleensä itsestään oikealle raitelle ihanasti pamahtaen. Ja tällä alueella lumpin luusta on rusto erittäin pehmeää. Mutta tätä ei ainakaan vielä kannata mennä muuttamaan. Eli siis ristisiteet ovat liian löysät jolloin lumpio eksyy omillle teilleen. Lääketieteellinen vaihtoehto olisi kiristää ristisiteitä ja "uusia" rustoa, mutta tähän lääkäri ei vielä halunnut ryhtyä, luultavasti joskus tulevaisuudessa kylläkin. Ja koska tämä rusto ilmeisesti kuluu pois, niin tekonivelen laitto on melko todennäköistä tässä joskus, ehkä jo parinkymmenen vuoden sisään. Mutta ei nyt mietitä sitä. Lääkärin neuvo oli; lihaskestävyyttä lisää polven ympärille, ja tätä tässä on nyt sitten tehty noin 20 viikkoa.
Ekan leikkauksen jälkeen pääasia oli pelata jalkapalloa. En mä ees miettynyt et se olis tässä, tai että mun polvi ei olis kunnossa. Menin vaan ja pelasin palloa. Nyt toisen kerran jälkeen, en halua enään tehdä tätä koskaan alusta, toiveajattelua koska on niiin todennäköistä että joudun vielä pari kertaa puukon alle... Nyt kun 22 viikkoa on kulunut, noin 20 viikkoa siitä on tehty duunia, aluksi tai edelleenkin sen takia että pystyy pelamaan. MUTTA nyt mun mielestä on tärkeempää saada polvi siihen kuntoon että voin elää normaalia elämää ilman buranaa. Tämäkään tuskin toteutuu kokonaan. Mutta sellasen polven jolla voin sitten tehdä töitä ja vahtia niitä kavereiden lapsiä sielä HopLopissa.
22 viikkoa, mitä kaikkea mahtuu noin lyhyeeseen aikaan. Siihen mahtuu paljon kyyneleitä, kipua, epätoivoa, luottamuksen ja uskon pulaa, unohtamatta onnistumisen tunnetta, tsemppiä, iloa, hauskaa, tsemppiä, uskoa. Hauskaa, onko tää ollu muka hauskaa? Pakko myöntää on tää välillä niin koomista hommaa! Varsinkin nää eri ihmisten lentävät lausahdukset... xD Viime aikoina tullut lähinnä naurettua omalle tyhmyydelle! Ja kyllä mä nautin joka reenistä, vaikka juostaan sillä matolla jo se on 10% ylmäessä, hiki virtaa, ja tuntuu lähinnä että kuolen, ei sekin oli hauskaa, ei ehkä ihan sillä hetkellä. Mutta kyllä mä aika ilonen olin että senkin pystyin tekemään! Vielä on viikkoja edessä, puhutaan kuukausista. Paljon tulee vielä tapahtumaan, hyvää ja huonoa. Kaikki otetaan vastaan.
Mitäs tässä nyt sitten on tämä viikko duunattu, no perhana reenattu! Tällä viikolla alkoi Eerikkilän ulkotreenit kenulla, ai että mää rakastan reenata sielä, loistavassa seurassa tietysti! <3 Maanantaina siis salilla ja futista. Tiistaina vesijuoksua ja salia. Keskiviikkona futista, ei putkeen mennyt... Torstaina lipat pyörällä joten haavojen parantelua... Perjantaina TAAS vesijuoksua ja salia. Siis toi vesijuoksu, se kolahti aika lujaa kerralla! xD Kerrankin joku voi olla ylpee musta, kun teen just sitä mitä on sanottu!
"Paranemiseen ei ole oikotietä!" - Teemu Rannikko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti