Satoi vettä kaatamalla... Näin vain kaksi valkoista maalia ja kuraisen hiekkakentän. Viiden metrin jälkeen kaikki kamat olivat litimärät. Puolitoista tuntia pingoimme pallon perässä, litimärkinä. Tuo päivä muutti elämäni.
Elettiin alkukevättä 2007. Minun elämäni ensimmäiset ihk aoikeat jalkapalloharjoitukset. Siitä se rakkaus sytttyi, tuosta sateisesta päivästä lukion hiekkakentällä. Muistan edelleen mitä minulla oli tuolloin päällänikin; punainen tuulitakki ja mustat tuulihousut. Jalassani serkun vanhat punavalkoiset Adidakset ja siniset futissukat. Muistan kuinka viikon olin jo odottanut tuota päivää, ja kun isän kanssa kotoa lähdimme treeneihin, ei maailmassa sillä hetkellä onnellisempaa lasta löytänyt kaivamallakaan.
Olin ennen futista pelannut jo muutaman vuoden lentopalloa isäni jalanjäljissä. Ratsastanut olen luultavasti siitä astien kun kävellä osasin, kiitos äitini. Lentopallo taisi loppua ranteeni murtamiseen tippuessani hevosen selästä. Lentopallon jälkeen keskityin hevosiin, kävin pari vuotta ponikerhossa ja ratsastin äitini työpaikalla issikoilla. Kolmos luokan jälkeen hevoset jäi sivummalle, ja innostuin jalkapallosta enemmän. Aina futista oli potkittu synttäreillä takapihalla, ja enoni kanssa urheilukentällä. Mutta kun pääsin katsomaan muutaman kerran serkkuni pelejä, tiesin että futis on se mun juttu. Sillon päätavoite tosin taisi olla saada serkun "hyväksyntä". Meinaan ei ollut helppoa päästä poikien juttuihin mukaan kun veljet ja serkku ovat minua 2-4 vuotta vanhempia. Jollain se piti näyttää että kyllä mäkin osaan tehä poikien juttuja.
Olen pelannut kauteen 2011-2012 asti aina vanhempien tyttöjen joukkueessa. Aloittaessani minun ikäisiä oli hieman enemmän, mutta kolmen vuoden sisällä määrä laski minuun ja toiseen tyttöön. Pelasimme aina -94 syntuneiden sarjaa, eli olin kaksi vuotta nuorempi. Ekan kerran asian kunnolla alkoi vasta huomaamaan kun -94 siirtyivät yläkouluun ja alkoi pituuskasvu. Alkoi siinä vastustajat olemaan reilusti päätä pidempiä. Ei se ole koskaan haitannut minua, kunhan oli joukkue missä pelata. Ehkä hauska juttu on juuri tähän ikäasiaan liittyen. Kaudet 2009-2011 olin pelannut B-tytöissä joukkueen kanssa, joka sitten hajosi 2011 vuonna. Seuraavan kauden pelasin uudessa joukkueessa taas C-tytöissä, "oikean" ikäisenä pelaajana. Se tuntui hassulta kun viimeksi olin c:tä pelannut kolme vuotta takaperin.
Minä pelaajana
Suurin vahvuuteni on oikea jalkani. Siitä ei käy kiistäminen. Varsinkin pitkät kaaripotkut ja laukaukset, ovat se mun juttu. Tarkemmin ottaen kulma- ja vapaapotkut, niitä olen viimeiset neljä(?) kautta aina käynyt potkimassa, kunhan olen vain kentällä ollut. Viime kaudella ensimmäinen harkkapeli missä pystyin polven takia pelaamaan oli Eerikkilässä, ja pelin jälkeen tuli seuramme juniorivalmennuspäällikkö sanomaan; "sun oikeeta jalkaa kehuttiin katsomossa, monesta eri suusta." Se on mun vahvuus. En ole ikinä ollut nopea, peliälyä on nyt sentään jonkun verran suotu, ja kuntokin on ollut tyydyttävää luokkaa kaudesta toiseen. (Selitys helvetin laiska lenkkeilijä!)
Isolle kentälle siirtyessä, on pelejä tullut pelattua eniten kärjessä. Yhden kauden suurin osa peleistä olin keskikentän alempana, josta itse eniten pidän. Siellä pääsee saamaan enemmän kosketuksia palloon ja rakentamaan hyökkäyksiä. Aika puolustuspainotteinen paikka tosin, mutta saa siinä nousta hyökkäämäänkin. Mutta ei tarvitse nopeutta, kuten hyökkääjä, varsinkin jos on ihan piikissä. Ns. piilokärki/kymppi paikan pelaaminen, on myös mukavampaa kuin piikissä oleminen. Juuri sen takia että saa antaa muille niitä nopeita juoksupalloja.
Tulevalle kaudelle, joka toivottavasti kohdallani myös joskus alkaa. On selvä henkilökohtainen tavoite, parempi kunto. Joka soisi myös mahdollisuuden päästä pelaamaan sinne keskikentälle. Viime kaudella tuli maalivahtinakin pelattua... Siinä paikassa on tasan yksi hyvä puoli, ei tarvi juosta niin himputin paljon. Siihen ne hyvät puolet sitten loppuikin... Se on pirullinen paikka, yksi virhe niin samantien näkyy taululla. Ei sovi mun hermoille laisinkaan. Monet kerrat on siellä tullut itkettyä, ja hampaita kiristettyä. Valitettavasti luonteeseen kuuluu, että joukkueen tekeen teen kaikkeni, ihan kaikkeni!
Tässä ehkä pieni raapaisu jalkapallo elämästäni. Seuraavaksi voisin väsätä valmentamisesta jotain?
Nokialla voitettu peli 2010
Joukkue 2011
FJK Naiset 2013
#10 Legenda Sartsa
My life
Polvileikkaus nro. 2 Ja hengissä ollaan
Pallokoulu, Suuri Seurasydän ja Fair Play
Piparkakkuni 2013
Me
Turnaus 2013
Seura ylitse muiden FJK
Minä maalissa 2013
Ensi kesän MM2014 virallinen kisabiisi.
Sellanen postaus risut ja ruusut jälleen tervetulleita! Jaa ehdotuksia seuraavista jutuista otetaan avo sylin vastaan!
HUOM! Ja niin kuin näkyy, valokuvien asettautuminen nätisti, ei oikein onnistunut. SORRY!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti