Viimeksi kirjoitellu tammikuun lopulla. Parissa kuukaudessa on alkanut futis jälleen kasvattiseura FJK:ssa, hiihtoloman reissu Rukalle ja paljon reeniä. Tänä vuonna on ehditty reenattu numeroina jo 135h, kertoina 95, 13 kertaa salilla (10 kertaa pumpissa), 12 kertaa pyöräilemässä kutomolla, sählyssä sählätty yhdeksänä kertana ja Tessan kanssa on lenkkeilty vajaa 70km. Pikku hiljaa alkaa kertymään myös jalkapallo ja futsal merkintöjä kalenteriin. Tänään näin ensimmäiset joutsenet sekä pidemmän matkan pyöräilijän. Pyörä odottaakin edelleen keväthuoltoon ja hiekkateiden sulamista sekä kuivamista. Viime vuonna pyöräilykausi päästiin korkkaamaan 2.4 joten tässä on vielä muutama viikko aikaa odotella todellista kevään saapumista.
Tällä viikolla töissä menossa ensimmäinen näyttöviikko ja keskiviikkona arviointitilaisuus, hope so se mennee läpi! 28.3 ilmestyy VAKAVA-aineisto opettajakoulutuksiin ja siitä seuraavat viisi viikkoa menee toivottavasti enemmän nenä kirjassa kuin viime vuonna! Yhteishaku alkoi eilen ja tässä vähän vielä pohdin hakukohteita, onneksi aikaa on vielä muutama viikko. Huhtikuussa vielä toinen näyttö ja kolmas sitten toukokuussa. Pääsiäinenkin on kohta ovella ja vähän alkaisi jo mökkihammasta kolottaa!
Arki pyörii siis uomissaan! Töitä, opiskelua ja urheilua. Eilisen päivän ruokapöytäkeskustelussa esille nousi reenaamiseni, jossa tällä hetkellä on positiivinen jakso menossa. Sehän tarkoittaa, että olen ollut loukkaantumatta jo useamman kuukautta! Asiaa eilen ja tänää vielä itsekseni pohtineena tuli hyvä fiilis! Olen löytänyt tasapainon reenaamisessa! Reenaan edelleen jonkujen mielestä paljon, noin 10-12h viikossa. Vihdoin olen tähän hetkeen löytänyt sopivan rytmin: noin 3 kertaa vko kuntosali tai pumppi, 2 tai 3 kertaa pyöräily, 2 kertaa jalkapallo/futsal + lenkit, kerran viikossa parin tunnin kävelylenkki koiran kanssa, maanantaisin sähly ja joka toinen viikko vesihelmi. Tässä perusrunko jolla olen mennyt oikeastaan tammikuun lopusta alkaen, kun nilkka rupesi kestämään kovempaa rasitusmäärää. Vuoden alusta aloin jälleen lenkkeilemään, mutta parin viikon tauon aikana olen huomannut, että parempi olla vain ilman. Polvi ei rasitu turhaan ja saan korvattua lenkkeilyn ihan hyvin pyöräilemällä.
Tämän hetken hyvään moodiin on kuitenkin suhtauduttava tietynlaisella varauksella. "Tää on kakspiippuinen juttu, toisaalta pitää nauttia täysillä näistä päivistä kun et ole loukkaantunut, toisaalta pitää olla nöyränä tulevaa kohtaan." Olen nauttinut ja nautin edelleen, kun pystyn tekemään ilman ihmeellisempiä kipuja niitä lajeja kuin haluan. Nöyryys ei vaan saa ikinä unohtua, ei parane nousta pilviin, koska sieltä tullaan sitten kovvaa alaspäin. Toisin sanoen aikaisemman lauseen minä ymmärrän näin: älä tuudittaudu hyvään fiilikseen liikaa, koska seuraava loukkaantuminen/polven tai nilkan tulehtuminen on kuitenkin vain ajan kysymys! Huipulta on pohjalle jonkun verran matkaa. Varsinkin kun jalkapallo alkaa lisääntymään pikku hiljaa.
Toisaalta tähän fatkaan on tottunut jo vuosien myötä. Toisaalta harva parikymppinen miettii, milloinkohan hajotan seuraavan paikan jne. Tosin siihenkin on jo tottunut, vuoden aikana polvi tulehtuu pahemmin noin kolme neljä kertaa. Kerran keväällä futiksen alkaessa, kesällä ennen pelitaukoa ja syksyllä perinteisesti syyslomalla. Yksi aika vakio viikko on hiihtolmaviikko, joka on viime vuodet tullut vietetty Rukalla lasketellen ja hiihtäen. Tänä vuonna urheilun määrä nostettiin uudelle levelille ja se kyllä tuntui. Lukiokaverin kanssa paineltiin päivässä noin 5-7h rinteessä ja muutamana päivänä hiihdeltiin 10-18km lenkkejä päälle. Kaveri hiihti kyllä vielä useampana päivänä ja pidempiä reittejä ja eihän sen polvissa tai nilkoissa tuntunu missään! Itsellä taisi ekan hiihtolenkin jälkeen olla jo jääpussia nilkassa ja polvessa! Tasan ei oo menny onnen lahjat! Sillä viikolla muistin jälleen, kuinka paljon itse joutuu miettimään mitä tekee ja paljonko, kun kaveri anto mennä vaan fiiliksen mukaan! Nää on näitä loukkaantumisten tuomia pieniä haitta puolia. Siperia on opettanut tässäkin kohtaa, jokainen reenaa ja elää sellaista elämää kuin haluaa ja pystyy. Itseään ja omia reenaamisiaan kauheasti kannata muihin "terveisiin" kavereihin vertailla. (Tiedän että vuosi tasolla reenaan enemmän kumminkin! =D Mikä kilpailuhenkisyys?)
Nyt jäädäänkin siis odottelemaan heikompai hetkiä ja siihen asti naatitaan näistä hyvistä!
Viimeksi kirjoitellu tammikuun lopulla. Parissa kuukaudessa on alkanut futis jälleen kasvattiseura FJK:ssa, hiihtoloman reissu Rukalle ja paljon reeniä. Tänä vuonna on ehditty reenattu numeroina jo 135h, kertoina 95, 13 kertaa salilla (10 kertaa pumpissa), 12 kertaa pyöräilemässä kutomolla, sählyssä sählätty yhdeksänä kertana ja Tessan kanssa on lenkkeilty vajaa 70km. Pikku hiljaa alkaa kertymään myös jalkapallo ja futsal merkintöjä kalenteriin. Tänään näin ensimmäiset joutsenet sekä pidemmän matkan pyöräilijän. Pyörä odottaakin edelleen keväthuoltoon ja hiekkateiden sulamista sekä kuivamista. Viime vuonna pyöräilykausi päästiin korkkaamaan 2.4 joten tässä on vielä muutama viikko aikaa odotella todellista kevään saapumista.
Tämän hetken hyvään moodiin on kuitenkin suhtauduttava tietynlaisella varauksella. "Tää on kakspiippuinen juttu, toisaalta pitää nauttia täysillä näistä päivistä kun et ole loukkaantunut, toisaalta pitää olla nöyränä tulevaa kohtaan." Olen nauttinut ja nautin edelleen, kun pystyn tekemään ilman ihmeellisempiä kipuja niitä lajeja kuin haluan. Nöyryys ei vaan saa ikinä unohtua, ei parane nousta pilviin, koska sieltä tullaan sitten kovvaa alaspäin. Toisin sanoen aikaisemman lauseen minä ymmärrän näin: älä tuudittaudu hyvään fiilikseen liikaa, koska seuraava loukkaantuminen/polven tai nilkan tulehtuminen on kuitenkin vain ajan kysymys! Huipulta on pohjalle jonkun verran matkaa. Varsinkin kun jalkapallo alkaa lisääntymään pikku hiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti